Hyppää sisältöön

Luuliemen uskomattomat terveyshyödyt

Mitä on luuliemi?

Luulientä ei pidä sekoittaa tavanomaisesta liemikuutiosta valmistettuun lihaliemeen. Aidon luuliemen valmistamiseen käytetään nimensä mukaisesti luita ja kana- tai kalaliemeen myös nahkaa. Liemi haudutellaan kaikessa rauhassa useiden tuntien ajan, jotta luista, rustoista, jänteistä ja nahasta liukenee siihen aminohappoja ja mm. kollageenia sekä mineraaleja. Kun liemi alkaa olla valmista, sitä voi maustaa halutessaan esim. laadukkaalla suolalla, sipulilla, yrteillä, inkiväärillä, kurkumalla. Jos luuliemen hauduttelu ei innosta, sitä löytyy hyvin varustelluista terveys- ja lisäravinnekaupoista valmiina veteen sekoitettavana jauheena.

Kenelle luuliemestä on hyötyä?

Luuliemen toimintamekanismeista

Luuliemi sisältää kollageenia, glukosamiinia, kondroitiinia ja hyaluronihappoa, jotka kaikki ovat tukikudostemme rakennusaineita. Kollageeni on kehon yleisin proteiini, koostumukseltaan lujaa ja kestää hyvin venytystä. Kollageeni on ihon, jänteiden, luiden ja nivelsiteiden pääraaka-aine. V. 2016 julkaistussa tutkimuksessa koehenkilöille annettu kanan luuliemestä saatava kollageeni vähensi polven nivelrikon aiheuttamia kipuja ja polven jäykkyyttä.

  • hyaluronihappo sitoo kosteutta ja auttaa pitämään kudokset ja nivelet voideltuina
  • kondroitiini säilyttää rustokudoksen kosteustasapainoa, torjuu sitä hajottavia entsyymejä ja toimii rakennusaineena uuden kudoksen muodostumiselle

Luuliemi on hyvä mineraalien ja vitamiinien lähde.

Luuliemi hellii suolistoa mm. sisältämiensä aminohappojen avulla.

Glutamiini on treenaajille tuttu palautumista edistävä aminohappo, mutta sillä on myös suolistoa hoitava vaikutus. Glutamiinin ohella proliini, arginiini ja kollageeni auttavat eheyttämään huonokuntoista ja partikkeleita liian helposti läpäisevää ohutsuolen pintaa. Suolen pinnan muuttuessa liian läpäiseväksi puhutaan vuotavan suolen tilasta, joka liittyy vahvasti suoliston alueen tulehdustiloihin ja sairauksiin. Vuotava suoli liitetään usein myös autoimmuunisairauksiin.

Ihon kunto paranee paitsi suoliston tilan kohentuessa, myös luuliemen sisältämän kollageenin ansiosta. Kollageeni vähentää ikääntymisen merkkejä, kuten ryppyjä ja ihon veltostumista. Myös selluliitti vähenee ja ihon kosteustasapaino paranee. Kollageenin yhteyttä ihon kuntoon on tutkittu jonkin verran ja tutkimuksissa on havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja placebo-ryhmään verrattuna.

Kalium ja glysiini tukevat kehon omia detoksifikaatio-prosesseja. Luuliemi sisältää myös rikkiä ja glutationia.

Treenaaja hyötyy edellämainittujen yleisterveyttä parantavien ja ruoansulatusta ja ravinteiden imeytymistä edistävien vaikutusten lisäksi luuliemen sisältämästä arginiinista.

Kanaliemi

Ohjeesta tulee 1.8-2.3 l. Yksi annos on 2.3 dl.

Ainekset:

  1. Laita kanan osat isoon kattilaan ja lisää vesi ja etikka.
  2. Kuumenna kiehuvaksi ja laske sitten lämpötila matalemmaksi. Jatka liemen keittämistä hiljakseen yön yli tai jopa 24 h sekoittaen välillä ja tarkistaen nesteen määrä.
  3. Lisää vihannekset ja keitä vielä hetki kunnes ne kypsyvät.
  4. Poista luut ja kaada liemi siivilän läpi. Mausta liemi ja voit lisätä vihannekset takaisin.
  5. Säilytä jääkaapissa n. 5 vrk tai pakasta jääpalamuoteissa, joista sitä on helppo sulattaa pieniä annoksia.

Lähteet:

https://draxe.com/nutrition/bone-broth-benefits/

https://www.medicalnewstoday.com/articles/323903

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3654245/